Sopimusuutisia!
Edustus NJulkaistu: 28.03.2024 15.25

Sopimusuutisia!

Elina Saarinen jatkaa Pallo-Iiroissa. Saarisen lähes koko viime kausi kului loukkaantumisesta kuntoutuessa.

Myös Elina Saarinen jatkaa Pallo-Iiroissa. Viime kaudeksi Raumalle ja Iiroihin saapunut Saarinen pelasi kauden neljässä ensimmäisessä ottelussa, jonka jälkeen loukkaantuminen vei koko loppukauden. Pelaamissaan neljässä ottelussa hänelle kertyi yksi täysi peli ja yhteensä 267 minuuttia kentällä. Nyt Saarinen on kuitenkin loukkaantumisestaan tervehtynyt, ja hänet onkin nähty kentällä joukkueen kaikissa harjoitusotteluissa.

Vaikka maaleja hyökkääjä ei viimeksi alkukaudesta päässytkään viimeistelemään, potentiaalia niiden tekemiseen on. Edelliskaudella Kakkosessa Saarinen teki seitsemän maalia kahdeksassa pelaamassaan ottelussa KaaPon riveissä. Muutenkin turkulaisen tahti on ollut aikuisten sarjoissa maalien muodossa suht hyvä; 19 ottelussa on syntynyt yhdeksän maalia.




Vastuuvalmentaja Aake Rapala kommentoi

- Elina kärsi pitkän loukkaantumisen viimekaudella, minkä vuoksi Elinan potentiaalia ei saatu kunnolla hyödynnettyä. Elina on röyhkeä ja suoraviivainen hyökkääjä, joka tykkää laukoa kun pääsee maalintekosektoreille. Tällä kaudella Elinalta tullaankin odottamaan tehoja maalinteossa.


JOUKKUEEN SOPIMUSTILANTEEN PÄÄSET NÄKEMÄÄN TÄÄLTÄ!

VARMISTA PAIKKASI BUENA VISTA STADIONILTA JA HANKI KAUSIKORTTISI NYT

Joukkueen uusimmat uutiset
13.04.2024 08.10Sopimusuutisia!
13.04.2024 07.20Sopimusuutisia!
12.04.2024 15.40Sopimusuutisia!
12.04.2024 12.55Sopimusuutisia!
11.04.2024 11.55Sopimusuutisia!
11.04.2024 09.40Sopimusuutisia!
Seuran uutisarkisto