Roman Sosonovych on allekirjoittanut sopimuksen edustusjoukkueen kanssa. Sopimus kattaa tulevat kaksi kautta.
Pallo-Iirot on solminut kahden vuoden sopimuksen Roman Sosonovychin kanssa. Pallo-Iirojen B-junioreista nouseva nuori 16-vuotias ukrainalainen on Kiova DYSSH-26:n kasvatti ja pelannut Suomessa vuodesta 2022 alkaen. Euran Pallosta YJ-toiminnan kautta Pallo-Iiroihin siirtynyt Sosonovych edusti viime kaudella vain raumalaisseuraa, jossa pelasi P17-sarjoja 29 ottelussa, joissa syntyi yksi maali. Aikuisten sarjoissa keskikenttäpelaaja pelasi reservijoukkueen mukana Nelosessa yhden ottelun, jossa minuutteja tuli yhden puoliajan verran. Lisäksi Sosonovychillä on kokemusta aikuisten otteluista myös kaudelta 2023, jolloin hän esiintyi EuPan paidassa kahdeksassa Nelosen ottelussa, kerryttäen yhteensä 200 minuutti peliaikaa.
Sosonovych on innoissaan sopimuksen syntymisestä. Nuori mies toivoo kehittyvänsä uudessa ympäristössä vuosi vuodelta paremmaksi pelaajaksi.
- Olen onnellinen sopimuksesta. Tämä on iso askel kohti tulevaisuutta. Vahvuuksiani ovat luultavasti pallollinen pelaaminen ja olen ahkera harjoittelija. Haluan parantaa kaikkea tekemistäni tullakseni hyväksi keskikenttäpelaajaksi.
Vaikka aivan uusi maailma ei aikuisten pelit olekaan Sosonovychille, kokee keskikenttäpelaaja, että riittävälle tasolle pääseminen vaatii vielä totuttelua.
- Vaikea kysymys, mutta uskon, että ajan myötä totun siihen ja pystyn pelaamaan hyvää jalkapalloa.
Tarkempia tavoitteita ei Sosonovych ole sopimuskaudelleen asettanut. Pääasia on, että kehitys jatkuu ja kauden päätteeksi nuori mies on parempi pelaaja kuin sen alussa.
- Haluan saada paljon kokemusta ja tulla paremmaksi keskikenttäpelaajaksi kuin olen nyt.
Vastuuvalmentaja Joel Grasso kommentoi
- Roman on nuori ja potentiaalinen pelaaja, joka pelasi isossa roolissa viime kaudella meidän B:ssä. Tuli tryouttien kautta edustusjoukkueen mukaan ja näytti, että on kovalla asenteella mukana ja haluaa kehittyä. Roman otti isoja kehitysharppauksia viime kauden aikana ja mun mielestä kehityspotentiaali on myös korkea. Luen hänen vahvuuksiinsa pelin ja hyökkäämisen rytmittämisen, jonka vastapainona kehityskohteina on se oman toiminnan siirtäminen junnupeleistä aikuisten tasolle. Kyseessä on kuitenkin nuori pelaaja, niin teknisen kehittymisen lisäksi fyysistä kehittymistäkin on odotettavissa, kun pääsee tuohon miesten ympäristöön.
- Näen hänet eniten kutospaikan pelaajana. Nyt kun on tehty kahden vuoden sopimus, pääsee Roman totuttelemaan rauhassa miesten vauhtiin ja fyysisyyteen. Tämä on kuitenkin taas yksi osoitus siitä, että meidän junioritoiminnastamme nousee noita nuoria edustusjoukkueeseen, mikä tosi hieno juttu.
Osta kausikorttisi kaudelle 2025!
Joukkueen uutisia pääset lukemaan TÄSTÄ.
07.02.2025 13.55 | Roman Sosonovych kahden vuoden sopimukseen edustusjoukkueen kanssa |
05.02.2025 13.55 | Christopher Abdoulle vuoden jatkosopimus |
01.02.2025 13.55 | Urho Rouna liittyy Pallo-Iiroihin |
29.01.2025 13.55 | Miko Lainio pukee ensi kaudella jälleen Pallo-Iirojen paidan |
25.01.2025 16.24 | Sitkeä pelaaminen toi jälleen miehille palkinnon |
20.01.2025 19.55 | Roope Hammar palaa Pallo-Iiroihin |