Katarina Maikola jatkaa Pallo-Iiroissa. Edessä on kolmas kausi raumalaisten riveissä.
Katarina Maikola on solminut vuoden sopimuksen. Maikola tuo mukanaan uusia vaihtoehtoja hyökkäyspäähän, sekä mukavan määrän maalintekopotentiaalia. Viime kaudella UPK:n kasvatti pääsi tuulettamaan kahta maalia 18 ottelussa, jonka lisäksi Maikola onnistui maalinteossa myös kertaalleen kahdessa Suomen Cupin ottelussa. Viime kausi oli myös Maikolan ensimmäinen kokonainen kausi aikuisten mukana, vaikka hyökkääjä pelasikin myös kolme ottelua T18-joukkueessa.
Kaiken kaikkiaan kahdella kaudella Iiroissa Maikola on pelannut Ykköstä 32 ottelussa, joissa on viimeistellyt neljä maalia. Maalintekopotentiaalista kertoo kuitenkin jotain kauden 2022 T18 Ykkösessä 18 ottelussa tehdyt 24 täysosumaa. Maikola on tehnyt enemmän ja vähemmän koko uransa ajan luotettavasti maaleja, joten odotuksissa on nyt asian konkretisoituminen myös naisten mukana.
Vastuuvalmentaja Aake Rapala kommentoi
- "Kata" on hyvin fyysinen pelaaja. Kata on nopea ja vahva, minkä avulla hän pääsee peleissä aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajan puolustuslinjalle. Katalta tullaan odottamaan paljon vahvaa hyökkäyspelaamista ja maaleja.
JOUKKUEEN SOPIMUSTILANTEEN PÄÄSET NÄKEMÄÄN TÄÄLTÄ!
VARMISTA PAIKKASI BUENA VISTA STADIONILTA JA HANKI KAUSIKORTTISI NYT
19.10.2024 18.18 | Naisten kausi päättyi tappioon Espoossa |
18.10.2024 19.17 | Naiset matkustavat Espooseen kauden viimeiseen otteluun |
13.10.2024 21.29 | Ilves/2 vei pidemmän korren Äijänsuolla |
12.10.2024 13.02 | Isot panokset sunnuntaina naisten pelissä |
09.10.2024 16.15 | Tapahtumainfo: Pallo-Iirot - Ilves/2 |
05.10.2024 19.22 | Naisten säilymiskamppailu jatkuu tärkeän voiton myötä |