Naisten toisessa harjoitusottelussa nähtiin niin vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuin myös kaksi maalia molemmilta joukkueilta. Verrattuna harjoituskauden avausotteluun, osoitti pelin taso raumalaisittain oikeaan suuntaan. Harjoituskauden avausmaalista vastasi Viivi Valpola, sekä loppulukemat tasoihin iskenyt Neea Laurila.
Vastuuvalmentaja Aake Rapala kertasi pelin kulkua melko tyytyväisenä näkemäänsä
- Peli oli aika tilanteenvaihtopeliä. Paljon pallon menetyksiä, paljon puolustuspelaamista ja suuntaan ja toiseen mentiin. Tepsillä ehkä hienoinen kontrolli pelistä, oltiin paikoitellen hieman enemmän puolustusasemissa. Mutta saatiin taas kova peli ja kovaa vääntöä ja jatketaan oman pelin viemistä eteenpäin. Hyökkäyksestä lähti tänään paljon prässiä ja aggressiivista pelaamista. Tänään löytyi paljon jalkoja sekä pallollisena, että pallottomana.
- Saga Helkelä oli maalilla hyvä, otti hyviä torjuntoja ja pelasi hyvin jalalla. Paljon kaksinkamppailuja ja oli ehkä hieman erilainen peli mitä normaalisti, toki harkkahalli on jo kooltaankin pienempi. Mutta taas saatiin hyvä kova mittari siitä missä mennään. Tuossa kokoonpanossa on edelleen paljon pelaajia, joille nämä ovat ensimmäisiä kovia pelejä ja suoriutuivat siitä tänäänkin ihan hyvin.
Kokoonpano: