Sulo Ketola vuoden sopimukseen edustusjoukkueen kanssa
Edustus MJulkaistu: 13.01.2023 16.30

Sulo Ketola vuoden sopimukseen edustusjoukkueen kanssa

Nuori hyökkääjä Sulo Ketola on solminut seuran kanssa vuoden sopimuksen. Maajoukkueessakin debytoinut 15-vuotias Ketola on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta esiintymään aikuisten tasolla jo lähemmäs 20:ssä ottelussa.

Ympäri Eurooppaa viime kaudella kiertänyt Sulo Ketola pysyy tulevalla kaudella kotona Raumalla. Olosuhteet ja ymmärrys nuoren urahorisontista ovat vakuuttaneet nuoren miehen.

- Päätös oli helppo. Hyvä ympäristö missä harjoitella sekä kehittyä ja haluan myös käydä Raumalla peruskoulun loppuun. Päätöstäni helpotti myös se, että sopimus mahdollistaa lähtemisen ulkomaille, mikäli semmoinen tilaisuus tulee.

Viime kaudella Ketola kävi testileireillä niin Saksassa, Tanskassa kuin Italiassa, jonka lisäksi kärki oli mukana maajoukkuetoiminnassa. Vaikka kokemukset olivat hienoja, tekivät ne kaudesta rikkonaisen.

- Kauden reissut ja tapahtumat olivat hienoja sekä opettavaisia, mutta samalla haittasivat osittain pelaamistani edustusjoukkueen mukana. En saanut kunnon ehjiä treenijaksoja joukkueen kanssa ja miesten otteluitakaan en montaa päässyt pelaamaan. Muuten kausi oli mainio ja sain paljon otteluita ja maaleja sekä C- ja B-junioreiden että maajoukkueen kanssa.

Tulevalle kaudelle nuori mies ei lataa liikaa paineita, vaikka tavoitteet ovatkin selkeät.

- Odotan onnistumisia joukkueelta, onnistumisia itseltä ja paljon maaleja.


Vastuuvalmentaja Joel Grasson kommentit Sulo Ketolasta

- Suti kuuluu ikäryhmänsä eliittiin. Maajoukkuekutsuja tullut ja maajoukkueessa tullut ihan kivasti maalejakin viime tapahtumassa. Nuori pelaaja, jolta odotan tällä kaudella murtautumista taistelemaan avauksen paikoista edustusjoukkueessa. Potentiaali on valtava. Hänen vahvuutensa ovat, että hän on hyvä molemmilla jaloilla, hän pystyy päällä tekemään maaleja ja on monipuolinen keskushyökkääjä, joka pystyy ottamaan vielä isoja steppejä. Miesten pelit on miesten pelejä, mutta uskon että hän on valmis siihen. Hän on fysiikaltaan aika valmis miesten peleihin verrattuna muihin hänen ikäisiinsä. Häneltä voidaan odottaa läpimurtoa.


Miesten edustuksen sopimustilanteen pääset näkemään täältä.