
HaPon tiukka ja sumppuinen puolustus nollasi Iirot. Peli päättyi tasan 0-0.
Peli alkoi pitkästä aikaa sadekelillä, joka toi peliin oman mausteensa. Ensimmäinen puoliaika alkoi Iirojen kannalta vaikeasti. Pallo pomppi paljon ja ratkaisut olivat hätäisiä. Pallonhallinta jakautui melko tasaisesti molemmille joukkueille. Molemmat saivat painetta toistensa hyökkäyspäähän, mutta kumpikaan maalivahti ei joutunut erityisemmin venymään. Iiroilla oli kommunikaatio katkoja, jotka myös hankaloittivat peliä ja loivat vaaratilanteita omaan päähän.
Toisella puoliajalla pelinkuva muuttui. Iirot pitivät pallonhallinnan ja HaPo koitti pitää Iirot pois parhailta paikoilta. Pelin aikana Iirot saivat kokeilla maalia muutamia kertoja myös vapaapotkuista, mutta HaPon maalivahti hoiti tilanteet. Iirot pystyivät pitämään palloa, mutta HaPo oli parkkeerannut itsensä syvälle. Joukkue ei oikein löytänyt keinoja murtautua, vaan maalintekoyritykset lähtivät kaukaa. Kaukolaukaukset menivät lähes poikkeuksetta ohi tai suoraan HaPo-maalivahdin syliin. Pelin lopussa Iirot saivat vielä pari vaarallista hyökkäystä, mutta maaliin pallo ei vierinyt koko pelin aikana.
“Peli oli tänään nihkeämpää kuin keli. Ihan ok paikkoja rakennettiin läpi koko pelin, mutta ei mitenkään liukuhihnalta. HaPo puolusti tiiviinä joukkueena koko ottelun, joten välillä turhauduttiin ja lauottiin kaukaa. Ne yritykset HaPon maalivahti torjui helposti. Harmittaa, ettei saatu tehtyä tänään yhtään maalia,” päävalmentaja Katri Rajala avaa peliä.
Ottelun onnistujaksi valmennustiimi valitsi Eennea Korhosen. Hän pelasi pelin omalla tasollaan molemmilla pelipaikoilla. Tasaista ja kovaa suorittamista. Korhonen pääsi myös lähimmäksi maalia ottelun lopussa.
Iiro-vaarien pallot:
*** Kaisa Rauva
** Eennea Korhonen
* Hilma Mustalampi
Ensi viikolla pelataan Rauman derby, kun Buena Vista stadionilla vastaan asettuu FC Rauma. Peli pelataan keskiviikkona 17.6. klo 19. Tervetuloa!


