
Ottelu IFK Mariehamnia vastaan päättyi Iirojen 1-0 (0-0) voittoon.
Ottelu alkoi Iirojen hyvällä painostuksella. Peli pyöri hyökkäyspäässä ja muutamia kulmiakin saatiin. Alun jälkeen peli tasottui ja myös IFK Mariehamn sai pallonhallintaa. Vaihtoja pyöritettiin jo ensimmäisellä puoliajalla, jotta peli pysyi mahdollisimman aktiivisena. IFK Mariehamn lähti peliin 11 pelaajan voimin. Vaarallisemmat maalipaikat olivat Iiroilla, mutta ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana.
Toinen puoliaika alkoi heti tehokkaasti. Painetta luotiin jälleen vastustajan päähän, josta tuloksena oli kulmapotku. Inka Mäkilän kulma ajautui IFK Mariehamnin maalivahdin käsiin, mutta hän ei saanut liimattua palloa. Pallo tippui peliin maaliviivalle ja Emmi Reinikka sai tyrkättyä pallon maaliin ajassa 48'. Maalin jälkeen peli jälleen tasoittui. Iirot onnistuivat pitämään vastustajan koko pelin pois vaarallisilta maalipaikoilta. Hyviä maalipaikkoja nähtiin Iiroilta pelin loppupuolella, mutta palloa ei saatu enää maaliin.
- Olen tyytyväinen siihen, että pelaajat onnistuivat tänään läpi pelin toteuttamaan ennalta sovittuja asioita. Parannettiin paljon kevätkierroksen kohtaamisesta, vaikkakin vastustaja oli tänään liikkeellä tasakentällisellä, päävalmentaja Katri Rajala kertoo.
Ottelun onnistujaksi valmennus valitsi Inka Mäkilän.
- Valtava määrä katkoja ja riistoja ja sen jälkeen pallo vielä omille. Tärkeää keskikentän työtä. Myös maali saatiin tehtyä Inkan loistavasta kulmasta, Rajala avaa valintaa.
Iiro-vaarien pallot:
*** Emmi Reinikka
** Inka Mäkilä
* Aava Mobini
Yleisömäärä: 221
Ensi viikolla vuorossa vieraspeli Tampereella TamUa vastaan!



| 48' | Maali | Reinikka Emmi |