
Perjantainen ottelu Buena Vista stadionilla päättyi Iirojen vakuuttavaan 8-1 (4-0) voittoon.
Iiroilla oli tavoitteenaan pelistä ainoastaan voitto. Ottelu kuitenkin alkoi hieman sekavasti Iirojen osalta. Ensimmäinen kymmenen minuuttia hätäiltiin, mutta sen jälkeen otettiin pelistä hyvää otetta. Lukuisat hyökkäykset alkoivat tuottaa tulosta kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Hyvän Eennea Korhosen kierrätyksen jälkeen Maija Karta lähetti pallon linjan taakse, jossa palloa lähtivät tavoittelemaan Viivi Valpola ja Fanni Lähdesmäki. Pallo tippui Lähdesmäen jalkaan ja Valpola lähti hakemaan syöttöpaikkaa maalille. Lähdesmäki päätti kuitenkin tällä kertaa ratkaista itse. Lähdesmäki otti kosketuksen keskelle ja laukoi. Pallo painui torjunnan kautta maaliin. Vain minuuttia myöhemmin maalilaulu raikasi jälleen. Korhonen voitti keskikentällä kaksinkamppailun ja lähti kuljettamaan läpi Hakan pelaajien. Korhonen laukoi noin 20 metrin paikkeilta, mutta laukaus torjuttiin. Riparilla oli kuitenkin ensimmäisenä paikalla Hilma Mustalampi. Mustalampi painoi pallon tarkasti pienestä kulmasta sisään. Viisi minuuttia tästä ja pallo oli jälleen verkossa. Oikean laidan purkupallo päätyi Mustalammen jalkaan, joka kääntyi näppärästi keskustaan tyhjään tilaan. Mustalampi laittoi puolustuslinjaa halkovan syötön vasemmalle Lähdesmäelle. Lähdesmäki harhautti vastustajan ja sijoitti pallon etunurkkaan. Hattutempun Lähdesmäki sinetöi, kun Riina Rauvan syöttö lähetti hänet läpiajoon. Lähdesmäki otti pomppivan pallon haltuun ja sijoitti pallon tarkasti alanurkkaan ajassa 38'.
Toiselle puoliajalle lähdettiin mukavista 4-0 asemista. Maalimäärää lähdettiin siis kasvattamaan. Ei sitä kauaa tarvinnut odotella, kun ajassa 49' Emmi Reinikka pääsi maalin makuun. Sanni Kuusisto tekee hyvän pystyjuoksun, jonne Karta syöttää määrämittaisen syötön. Kuusisto lukee hyvin peliä ja syöttää ensimmäisellä kosketuksella maalille, jonne Reinikka on noussut. Reinikka ottaa pallon haltuun ja sijoittaa sen maalin perukoille. Maalijuhlat jatkuvat kuusi minuuttia myöhemmin. Reinikka syöttää keskikentällä Valpolalle, joka taas jatkaa pallon laitaan Venla Walleniukselle. Wallenius etenee boksiin, mutta syöttää vielä Valpolalle, joka laukoo boksin rajalta pallon komeasti ylänurkkaan. Minuutin jälkeen Riina Rauva nousee hyvin oikealta laidalta. Laukaus ei tällä kertaa painu maaliin, mutta ripariin pääsee Wallenius ja tuikkaa pallon varmasti maaliin ajassa 56'. Tämän jälkeen mennään pitkään maaleitta. Seuraavan maalin tekeekin FC Haka. Oikealla laidalla Haka-pelaaja voittaa Iirojen laitapakin 1v1-tilanteessa ja syöttää päätyviivan tuntumasta etualueelle, josta Hanna-Kaisa Rämä ohjaa pallon maaliin. Maali syntyi ajassa 82'. Viimeinen maali tuli jälleen Iirojen toimesta. Vasemmassa laidassa Hulda Blomroos haastaa loistavasti Haka-puolustajaa ohittaen tämän. Blomroosin päästessä boksiin hän syöttää Reinikalle maalin eteen, joka laittaa pallon maaliin pilkun kohdalta ajassa 90'.
- Olen ihan tyytyväinen joukkueen tekemiseen. Pelin alusta alkaen luotiin vaarallisia hyökkäyksiä ja tänään viimeisteltiin monipuolisesti monen pelaajan toimesta, päävalmentaja Katri Rajala kertoo ajatuksiaan.
Ottelun onnistujaksi valmennus valitsi Fanni Lähdesmäen.
- Fannilta loistava ottelu. Kolme maalia 38 minuuttiin, Rajala tiivistää.
Iiro-vaarien pallot:
*** Fanni Lähdesmäki
** Emmi Reinikka
* Venla Wallenius
Iiro-vaarien koko pallokisan voiton veivät yhdessä Maija Karta ja Hulda Blomroos. Molemmat saivat kauden aikana yhdeksän palloa. Onnea!
Yleisömäärä: 53
Ensi viikolla on tiedossa kauden päätösottelu FC Raumaa vastaan. Ottelussa on melko kovat panokset, sillä Iirot taistelevat yhä sarjanoususta. Peli pelataan siis perjantaina 2.10. klo 19:15.
- Kutkuttava tilanne, kun lähdetään viimeiselle ottelukierrokselle, Rajala fiilistelee.
Nähdään ensi viikolla, sitä peliä et halua missata!



| 20' | Maali | Lähdesmäki Fanni |
| 21' | Maali | Mustalampi Hilma |
| 26' | Maali | Lähdesmäki Fanni |
| 38' | Maali | Lähdesmäki Fanni |
| 49' | Maali | Reinikka Emmi |
| 55' | Maali | Valpola Viivi |
| 56' | Maali | Wallenius Venla |
| 82' | Maali | Rämä Hanna-Kaisa |
| 90' | Maali | Reinikka Emmi |