29
HUH
18.15
Miehet Edustus, Miesten Suomen Cup

PIF - P-Iirot   

Parainen, Aktia LKV Arena TN

Suomen Cup jatkuu Paraisilla

TULOSPALVELU


Suomen Cupin 4. kierros vie miehet Paraisille. Voittamalla ottelun pääsisi raumalaiset 32 parhaan joukkoon.

Suomen Cup jatkuu Pallo-Iirojen osalta Paraisilla, kun vastaan arvottiin Kolmosessa pelaava PIF. Neljäs kierros on viimeinen, jossa alempisarjalaisella on automaattisesti kotietu, eli jatkoon menijän koti- ja vieraspelin erottaa jatkossa pelkkä puhdas arpa. Joukkueet pelasivat vastakkain jo harjoituskaudella joulun alla, jolloin Pallo-Iirot oli vahvempi 4-1 lukemin Aukusti Koivun yhdellä ja Niko Lehtosen kolmella maalilla. Cupin mukaisesti kuitenkin pelin nimi on selvä; tulos tai ulos.

PIF aloitti Cup-urakkansa hieman vaisusti, kun ensimmäisellä kierroksella samassa lohkossa Kolmosta pelaavaa JyTyä vastaan voittaja löytyi maalittoman tasapelin jälkeen vasta rangaistuspotkujen jälkeen. Toisella kierroksella samoin lohkovastustaja PiPS jäi kuitenkin jalkoihin selvin lukemin 6-0, kuten myös Tampereen Kolmosta pelaava ACE 0-4 lukemin. Myös sarjapelit PIF on avannut vahvasti, sillä kahden ensimmäisen pelin jälkeen PIF on sarjassa toisena, molemmat pelit voittaneena 7-1 maalierolla. Cupissa ja sarjassa yhteensä eniten maaleja ovat tehneet kolme maalia mieheen iskeneet Jon Terrnava, John Adolfsson ja Samuel Lehtinen. Punapaidoissa pelaa myös raumalaisille tuttu mies, Alex Johanssonin siirryttyä kolmen Rauman kauden jälkeen Paraisille.

Pallo-Iirot lähtee otteluun tappio niskassaan, kun sarjassa HJS piti pisteet kotonaan 2-0 lukemin. Raumalaisten kilpailullisia otteluita tähän mennessä onkin leimannut se, että toinen joukkueista on aina jäänyt nollille. Cupin kolmannella kierroksella TPV/2 kaatui 0-1 ja sarja-avauksessa kotona MuSa totesi raumalaisten paremmuuden 4-0. Iiroille kaksi maalia tehnyt ja täten joukkueen paras maalintekijä Lyon Firmino sai punaisen kortin HJS:ää vastaan, mutta on Suomen Cupissa joukkueen käytettävissä. Suomen Cupissa raumalaisen ainokaisesta maalista on vastannut Target Ayannubi, jonka lisäksi maalitilastossa komeilee myös Aleksi Tammiston ja Urho Rounan nimet. Paraislaisten katseet kääntynevät Pallo-Iirojen rosterissa Vojislav Kokiriin, joka pelasi viime kaudella PIF:n riveissä. Pallo-Iirot on viimeinen satakuntalaisjoukkue mukana Cupissa, eli Rauman värien lisäksi joukkue pitää myös maakunnan lippua korkealla.


Ennakossa fysiikkavalmentaja Timo Kainulainen

Suomen Cupin 4. kierros: PIF - Pallo-Iirot keskiviikkona 29.4. klo 18.15 Paraisten Aktia LKV Arenalla!

Vauvasta vaarin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi