23
TOU
17.00
Miehet Edustus, Miesten Kakkonen

P-Iirot - NJS  5 - 0

Rauma, Äijänsuo stadion TN

Miehet jälleen kotona


TAPAHTUMAINFO

TULOSPALVELU


Miehet halajaa takaisin voittojen tielle. Raumalle saapuu sarjajumbo NJS.

Pallo-Iirot pääsee taas kotikentälle, kun NJS matkaa Raumalle. Viime kaudella Iirot vei pisteet 4-1, voitettuaan ensin joukkueiden välisen pelin Nurmijärvellä ja pelattuaan Raumalla tasan. Rauman ottelu jätti sinikeltaisille karvaan maun suuhun, sillä kotijoukkue johti ottelua jo 2-0 aina 56' asti, mutta NJS kiri alle kymmenessä minuutissa pelin tasoihin. NJS putosi kauden päätteeksi Kolmoseen, mutta sai paikkansa Kakkosessa takaisin kabinettipäätöksen voimin.

Tämän Kakkosen kauden NJS on avannut heikosti. Viisi ottelua on tuottanut vain viisi maalia, eikä joukkue ole saanut pistetiliään vielä auki. Maaliero on yhdeksän osumaa pakkasen puolella. Joukkueen maaleista ovat vastanneet Akseli Partanen, Tony Lehtimäki, Tomi Grönthal, Aito Pitkänen ja Max Kurvinen. Maaleitta palokärjet ovat jääneet vain kerran, eli maalinteko on ollut tehottomuudesta huolimatta melko tasaista. Luonnollisesti voittamiseen vaaditan kuitenkin erittäin vahvaa puolustuspeliä, mikäli oma maalisarake näyttää yhtä osumaa. Yhteistyö KäPan kanssa tuo mahdollisuuden laadukkaan lisäavun saamiseen pelaajistoon yksittäisenkin ottelun tasolla, kuten edellisessä ottelussa ÅIFK:ta vastaan maanantaina, kun Pitkänen pelasi ensimmäisen pelinsä nurmijärveläisten riveissä ja viimeisteli heti joukkueen ainoan maaliin.

Pallo-Iirojen kohtalona viimeksi oli turha reissu Tampereelle Ilves/2:n pitäessä pisteet 3-2 lukemien turvin. Sarjataulukossa raumalaiset majailevat yhä neljännellä sijalla, viisi pistettä sarjaa johtavan FC Hongan takana. Kymmenestä joukkueesta puolella maaliero on plussan puolella. Pallo-Iirot kuuluvat tähän ryhmään tilastomerkinnällä +3. Vahva kotijoukkue on voittanut kaikki kolme kotipeliään, mutta hävinnyt molemmat vieraspelinsä, joten pistesarake näyttää yhdeksää pistettä. Maalintekijätilaston kärjessä ei ole tapahtunut muutosta, vaan sitä johtaa kahdella osumalla Lyon Firmino ja Roope Hammar. Kaksi uutta maalintekijää tälle kaudelle Tampereella kuitenkin saatiin, kun Target Ayannubi ja Topias Silvennoinen onnistuivat maalinteossa. NJS:ää vastaan raumalaisilta on lupa jälleen odottaa vahvaa kotiesitystä.

Ennakossa valmentaja Aake Rapala


PALLO-IIROT - NJS BUENA VISTA STADIONILLA LAUANTAINA 23.5. KLO 17!

Vauvasta vaariin ja nasumannist mummuhu!


Pallo-Iirot ry

Y-tunnus: 0732281-1


Toimisto auki sovitusti:

Valtakatu 11, 26100 Rauma

toimisto@palloiirot.fi