
Pitsiyön Spesiaali on jälleen täällä. Miehet saavat vastaansa kuuden pisteen päässä olevan Ilves/2:n.
Yksi kauden odotetuimmista otatuksista saapuu jälleen Raumalle, kun pitsiviikon kruunaa kauden kovin futistapahtuma Pitsiyön Spesiaali. Naiset kohtaavat klo 16.30 alkavassa ottelussa Kolmosen kärkikamppailussa IFK Mariehamnin, jonka jälkeen estradille astelee miehet, jossa sarjan vitonen Pallo-Iirot saa vastaansa sarjakolmosen Ilves/2:n. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ilves/2 oli maalin verran parempi, kun peli Tammelan stadionilla päättyi 3-2. Tuolloin Iirot johti ottelua vielä 76', mutta lopulta Ilves pääsi viemään täyden pistepotin Valtteri Lehtomäen minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä tulleella vaparimaalilla. Tulevaan otteluun molemmat joukkueet lähtee tasuripisteen viime pelistä ottaneena.
Ilves/2 on kevyiden käynnistelyvaikeusten jälkeen noussut kovaan iskuun. Kauden ensimmäiset neljä peliä toivat kolme tasuria ja yhden tappion, mutta sen jälkeen joukkue ei ole hävinnyt enää kertaakaan. Kaiken kaikkiaan tamperelaisten tilastoihin on merkitty 13 pelin jälkeen kuusi voittoa, kuusi tasapeliä ja yksi tappio. 24 pisteellä se on noussut tasaisella tahdilla sarjataulukossa, ja on tällä hetkellä viime kauden tapaan kiinni paikassa kahdeksan parhaan joukkoon ja nousukarsintapeleihin. Maaleja Ilves on tehnyt 36 ja päästänyt 22. Parhaan maalintekijän titteliä pitää Elias Tamminen 13 osumalla, jolla mies keikkuu myös koko Kakkosen maalipörssin kärkisijoilla.
Pallo-Iirot on pysynyt viimeiset kierrokset sijalla viisi. Viiden voiton lisäksi raumalaisten tilastoriviltä löytyy viisi tappiota ja kolme tasapeliä. Kahden pelin vierasreissu Espooseen toi EPS:ää ja EBK:ta vastaan vain yhden pisteen, mutta viimeisimmässä kotiottelussa Iirot kaatoi sijaa ylempänä olevan HJS:n 3-0 lukemin. Joukkueen sisäisen maalipörssin piikkipaikalta löytyvät edelleen Lyon Firmino ja Urho Rouna neljällä täysosumalla. Viime vuosien Pitsiyön Spesiaalien tilastot luovat raumalaisittain uskoa myös tulevaan otteluun, sillä Pallo-Iirot on voittanut viimeisestä neljästä Pitsiyön Spesiaalista kolme ja hävinnyt vain kerran. Suurinumeroinen yleisö toimii aina isona etuna kotijoukkueelle, joten toiveissa on tänäkin vuonna, että niin nykyiset kuin entisetkin raumalaiset saapuvat seuraamaan tätä kesän jalkapallojuhlaa, jota viimeistä kertaa vietetään nykyisellä Äijänsuon jalkapallostadionilla.
Pallo-Iirot julkaisee tapahtumassa myös uuden pelaajasopimuksen. Mikäli haluat olla ensimmäisten joukossa kuulemassa joukkueeseen liittyvän pelaajan nimen, kannattaa Äijänsuolle saapua jo hyvissä ajoin, sillä sopimus julkaistaan naisten ottelun puoliajalla!
Pitsiyön Spesiaalin otteluennakossa valmentaja Pasi Rantanen
PITSIYÖN SPESIAALI BUENA VISTA STADIONILLA PERJANATAINA 24.7. KLO 16.30: NAISET - IFK MARIEHAMN // KLO 19 MIEHET - ILVES/2
YHDELLÄ LIPULLA MOLEMMAT OTTELUT!

| 7' | Maali | Rouna Urho |
| 21' | Maali | Rouna Urho |
| 89' | Maali | Tamminen Elias |