29
SYY
14.00
Edustus N, Naisten Ykkönen

FC Lahti - P-Iirot   1 - 3

Lahti, Kisapuisto Stadion TN

​Naisille kotiinvietäviksi erittäin tärkeät pisteet Lahdesta

Pallo-Iirot voitti FC Lahden vieraspelissä toistamiseen tällä kaudella. Tästä joukkueen on hyvä jatkaa jatkosarjan ensimmäiseen kotipeliin.

Peli oli vahvasti ensimmäiseen puoliaikaan painottuva, sillä kaikki neljä maalia tulivat sillä puoliskolla. Iirot nappasi aikaisen johdon jo 9’ kohdalla, kun Elina Saarinen sai ohjattua pallon juuri ajoissa maaliin Maija Kartan tarjoilusta. Seuraava maali nähtiin hieman yli 10:n minuutin kuluttua, kun edellisen maalin syöttänyt Karta pääsi tällä kaudella ensimmäistä kertaa maalintekoon. 0-2 johto ehti kestää muutaman minuutin, kunnes Saarinen pääsi jälleen sijoittamaan pallon maaliin onnistuneen prässin tuloksena. FC Lahti ei tästä lannistunut, vaan lähes heti 0-3 maalin jälkeen kotijoukkue onnistui kaventamaan Julia Vesan maalilla. Tauolle mentiin siis Iirojen 1-3 johdossa.

Puoliajalla nähtiin molemmilta joukkueilta pelaajavaihtoja. Pallo-Iiroilla kentälle tuli Riina Rauva Karolina Rehnin tilalle. Seuraavia raumalaisten vaihtoja nähtiin 75’ paikkeilla, jolloin kentälle asteli Viivi Valpola, Peppi Sorsakivi ja Venla Wallenius. Kentältä poistui Eveliina Hannula, Inka Kainulainen ja kaksi maalia tehnyt Elina Saarinen. Vielä pelin loppupuolella Sanni Nurminen pääsi kentälle kapteeni Helmiina Luoman poistuessa. Lopulta peli vihellettiin poikki 1-3 lukemin.


Haastattelussa tänään pari maalia viimeistellyt Elina Saarinen.

Tällä kertaa ensimmäinen puoliaika takasi tärkeät pisteet. Peli heikkeni toisella puoliskolla, mutta vastustaja ei silti päässyt rokottamaan. Saarisen peli kulki hyvin ja hän pääsi myös vaihteeksi maalinteon pariin.

- Saatiin todella tärkeät pisteet. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää peliä ja päästiin etenemään hyvillä hyökkäyksillä. Toisella puoliajalla tehtiin oma peli hiukan vaikeaksi ja jouduttiin puolustamaan paljon. Hyvin silti kestettiin ja saatiin pidettyä johto loppuun saakka.

- Omaan peliin olen ihan tyytyväinen, kun tuli vihdoin onnistumisia myös omalta osalta.

Saarinen jakaa, miten omat maalit syntyivät tänään.

- Ensimmäisessä maalissa Maija antoi kivan pallon laidalta linjan taakse mihin ehdin riittävästi laittaa jalkaa väliin ennen maalivahtia. Toinen maali tuli prässin jälkeen läpiajosta ja pääsin sijoittamaan pallon maaliin.

Seuraavaksi keskitytään jatkosarjan ensimmäiseen kotipeliin. Vastassa on tuolloin VJS.

- Kiva päästä pelaamaan taas kotona. Tästä aletaan heti keskittymään ensi viikon peliin ja jatketaan samalla asenteella kuin tänään.