9
KES
19.15
P20, P20 Kakkonen

FC Ulvila - P-Iirot   1 - 5

Ulvila, Mynsteri TN

1-5 voitolla kevään Kakkonen päätökseen

P20 Kakkonen päättyi Pallo-Iirojen A-poikien osalta kuudenteen peräkkäiseen voittoon. Mynsterin perjantai-illassa FC Ulvila kaatui numeroin 1-5 (0-1).

Ottelu alkoi räväkästi, kun rauhallisesti rakentelemalla Otto Ylönen avasi vasemmalle Manu Kontolle (Raumaster) ja Jaakko Vuolukka liikkui puolustajan selustaan ja sai oikean jalkansa vapaaksi ja heti pelin alkuun lukemat 0-1 sinikeltaisille. Vuolukka pääsi yrittämään heti perään kaksi kertaa uudestaankin mutta erinomaisen ottelun pelannut kotijoukkueen maalivahti Perttu Lastumo torjui näyttävästi yritykset.

Mynsterin tekonurmi saa heinäkuussa uuden pinnoitteen mutta nyt kenttä oli kivikova ja kulunut. Mustapaitaisen kotijoukkueen pitkät pallot vierivät kerta toisensa jälkeen joko yli päätyrajasta tai maalivahti Veeti Vainion (Sata-Kaiverrus) syliin. Ensimmäisen puoliajan kuluessa FC Ulvila joutui vetäytymään aikamoiseen kilpikonnaan ja Pallo-Iirot harjoittelu sumpun murtamista tuloksetta.

Toisella puoliajalla sama jatkui ja laidoilta löytyi etenemistilaa, josta palloja toimitettiin boksiin sekä keskittämällä että murtavilla syötöillä. Toista maalia saatiin odottaa 64.minuutille asti, jolloin keskikentän kapellimestarin hommia hoitanut kapteeni Arno van Laethem (Poroholman Lomakeskus) sai lapikkaansa vapaaksi 18 metrissä ja laukaus painui vastustamattomasti oikeaan nurkkaan 0-2. 77.minuutilla Oki Toivola (Suuhygienian Erikoishammaslääkäri Mika Toivola) vapautui oikealta laidalta ja antoi hyvän keskityksen Samuel Lehdolle, joka ohjasi pallon kohti maalia. Pallo muutti suuntaa Ulvilan puolustajasta ja tilanne oli 0-3, oma maali.

Miska Karppinen (Dewaco) eteni vuorostaan oikealta, keskitti maalille Toivolalle jonka yrityksen maalivahti Lastumo torjui. Pallo ajautui 16 alueen rajalle Aatu Hämäläiselle (Jätehuolto Helistölä), joka taituroi ohi tiiviin FC Ulvila-sumpun ja sijoitti alanurkkaan tilanteeksi jo 0-4. Ja vielä ennen täyttä aikaa Samuel Lehto pääsi putsaamaan reboundin verkkoon ja tilanteeksi jo 0-5.

Yliajalla ote herpaantui ja FC Ulvila pääsi vastaiskusta hankkimaan kulmapotkun. Felix Rosenbom nousi korkeimmalle ja Iiro-vahti Vainion nollapeliunelma murskaksi yliajalla.

Lopputulos 1-5 ei juuri jossitteluille anna sijaa, ihan oikeutetut pisteet.

Kevään saldoksi 6 ottelusta Pallo-Iiroille 6 voittoa, 18 pistettä ja maaliero 28-6.

Kiitokset kevätkaudesta pelaajille, valmennukselle ja toimijoille, vanhemmille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Syksyllä jatketaan P20 Ykkösdivisioonassa.

Tilastot
FC Ulvila

1 - 5

(0-1)
6'MaaliVuolukka Jaakko
64'MaaliVan Laethem Arno
88'MaaliHämäläinen Aatu
89'MaaliLehto Samuel
93'MaaliRosenbom Felix

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista