29
HEI
17.00
Edustus, Naisten Ykkönen

P-Iirot - TPS  1 - 2

Äijänsuo stadion TN

​Naisille niukka tappio pitsispesiaalissa kovasta taistelusta huolimatta

Naisten joukkueen historian ensimmäinen pitsispesiaali päättyi TPS:n 1–2 (1–1) voittoon. Yksi tavoite kuitenkin saavutettiin, sillä paikalla oli naisten ennätysyleisö 311.

Kotijoukkue aloitti pelin terävästi, ja peliä käytiin pääasiassa keskialueella. Sitten 24. minuutilla kuin tyhjästä ilmestyi Wilma Aholan komea laukaus takanurkkaan, ja pallo painui takatolpan kautta sisään. Johtoasemasta ei kuitenkaan kauaa päästy nauttimaan, sillä jo seuraavasta hyökkäyksestä Sofia Simola tasoitti pelin 1-1:n Jakso jatkui ehkä vieraitten lievällä hallinnalla, mutta sinikeltaiset puolustivat tiiviinä, eikä Tepsi enää paikoille päässyt. Tauolle mentiin tasatilanteessa.

Toinen jakso oli kokonaisuutena tasaisempi ja molemmat joukkueet vyöryttivät hyökkäyksiään vuorotellen. Ainoa maali syntyi sitten 76.minuutin kohdalla TPS:n Jenni Kaupin toimesta. Maalissa oli rutkasti onneakin matkassa, mutta kaikki lasketaan. Kotijoukkue panosti lopussa voimakkaasti hyökkäykseen, mutta maaleja ei enää ottelussa nähty. Näin kolme pistettä lähti sarjakärjen matkassa Turkuun. Iirojen sijoitus ei muuttunut tämän kierroksen myötä. Sinikeltaiset ovat sarjassa edelleen kuudentenä, ja nyt matkaa ylemmän loppusarjan paikkaan on neljä pistettä. Kaikki on vielä siis mahdollista.

Päävalmentaja Koivula kommentoi ottelua.

-Harmittaa tulos tietysti, koska tämä oli sellainen peli minkä kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Nyt kävi näin. Puolustuspeli omalla alueella oli uhrautuvaa, ehkä ongelmat olivat enemmän kenttätasapainossa, koska nyt kokoonpanossa oli tarkoituksellisesti paljon hyökkäysorientoituneita pelaajia.

-Mutta jälleen osoitus siitä, että haastamme minkä joukkueen hyvänsä tässä sarjassa. Tämä siitäkin huolimatta, että pallollinen pelimme ei ollut lähellekään parasta mahdollista. Taisteluasenteella päästiin nyt näin pitkälle. Mutta taistelu jatkuu edelleen, ja kaikki on auki.