8
LOK
16.00
Edustus, Miesten Kolmonen

PIF 2 - P-Iirot   2 - 3

Aktia LKV Arena TN

Miesten Edustus tappioitta koko kauden

Miesten Edustusjoukkue haki viimeisen päänahkansa Paraisilta PIF 2:n kaatuessa lukemin 2-3. Samalla varmistui myös raumalaisten tappioton sarja.

Ennen ottelun alkua koettiin hieno hetki, kun PIF:n pelaajat muodostivat kunniakujan pukukopista tulevalle raumalaisjoukkueelle, antaen aplodit ensi kaudeksi Kakkoseen nousevalle lohkovoittajalle. Keltapaidat eivät tästä huolimatta antaneet armoa pelin lähtiessä käyntiin, sillä vain viiden minuutin pelin jälkeen Luis Toomey vapautti Mikko Jalkasen laidasta maalintekoon. Jalkanen ei jättänyt maalivahdille saumaa, sijoittaessaan pallon varmasti alanurkkaan.

Seuraavaksi Toomey oli pahanteossa, miehen hakiessa lisäosumaa kaukolaukauksella yli PIF:n maalivahdin, mutta ylärima pelasti tällä kertaa paraislaiset. Pientä tunteenpaloa nähtiin myös ottelussa, kun 33' kohdalla PIF:n kärkipelaaja kävi kolaamassa Iirojen maalia vartioineen Miko Lainion. Tästä ei Jami Halminen pitänyt yhtään, vaan kävi tönäisemässä Lainion kaltoinkohtelijan maihin, jonka jälkeen tuomari puhutteli molempia pelaajia.

Myös Elias Ahde päätti ajassa 36' lähteä kokeilemaan maalintekoa ylitettyään keskiviivan, mutta kuten Toomeylla aiemmin, myös Ahteella ylärima esti maalinteon. Raumalaiset olivat tilanteessa sitä mieltä, että pallo olisi maaliviivan ylittänyt, mutta avustava ei myöntänyt näin tapahtuneen. Tästä vain kolme minuuttia ja Toomey pääsi tuulettamaan Iirojen toista maalia. Topias Silvennoinen, Ahde ja Toomey pääsivät kolmistaan murtautumaan läpi koko PIF-puolustuksen, jonka jälkeen Toomey iski Iirot 0-2 johtoon. Näissä lukemissa mentiin myös tauolle.

Iirot jatkoivat maalipuiden kolistelua, Silvennoisen paukuttaessa pallon tolppaan kellon näyttäessä 58'. PIF sai itsensä maalitilastoihin ajassa 62', kun raumalaisten pallonmenetyksen jälkeen Lainio oli tekemättömän paikan edessä, PIF:n päästessä vetämään kovaa pienoiseen vastapalloon. Kauaa ei PIF ehtinyt kuitenkaan maalistansa iloita, kun vain kolme minuuttia edellisestä Ahde pääsi nauttimaan vaihdosta tulleen Arttu Virtasen syötöstä, josta Ahde sai maalata vain laittamalla jalan pallon eteen.

PIF pääsi vielä pelin 88' kaventamaan numerot 2-3, kun kaukolaukaus yllätti vastassa olleen Lainion. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten raumalaiset pääsivät juhlimaan sarjanousuaan lukemin 2-3.

Raportissa ääneen pääsee koko kauden haastatteluun odotettu Aaro Salonen


Salonen oli päällisin puolin tyytyväinen joukkueen peliin.

- Oli se ihan hyvä. Tietenkin oli vähän semmoinen, kun noustiin jo. Hyvin pojat pelasi ja otettiin voitto tuosta. Oli hieno peli.

Katsomon hyvä tunnelma tarttui myös kentälle.

- Oli se. Tietenkin se aina merkitsee vähän jos siellä on katsojia huutelemassa. On se aina kiva.

Salonen oli peliin valmistautumiseltaan kerjennyt kuuntelemaan myös itseään koskevan keskustelun paikallisessa Äijiensuo-podcastissa.

- Joo, olen mä kerinnyt.

Vastuuvalmentaja Kimmo Hörkön mietteitä kauden päätteeksi

Vaikka Hörkkö sanoikin, ettei juuri pysty vielä analysoimaan kulunutta kautta, oli vastaus tutun analyyttinen. Kapteeni Schultz taasen oli jo juhlatunnelmissa.

- Jaa, että koko kautta pitäisi analysoida. Aika vaikeaa, ehkä se nyt kuvastaa sitten tavallaan mitä tässä on pyrittykin tavallaan toitottamaan. Paljon täytyy olla valmis tekemään hommia ja kärsimään sen nautinnon eteen. Se ei itsestään tule. Peleissä tulee ehkä niitä hetkellisiä onnenjuttuja, että maaleja tehdään sun muuta. Mutta loppujen lopuksi kaikki, niin se harjoitusviikko, koko kausi, kaikki. Se vaatii kovaa työtä alkuun, että voidaan jotain saavuttaa ja sitten sitä kautta tulee se nautinto. Nyt se tuli. Tätä on odotettu pari vuotta ja nyt viimeinkin päästään vähän nautiskelemaan.

Tappioton kausi ei tule helposti.

- Joo, vähän se mitä tuossa jo sanoin. Meillä on ollut pre-seasonista lähtien hyvä sitoutunut meininki. Tehty päivittäin duunia tuolla arjessa laadukkaasti. Kyllä se työ näkyy. Tappioton kausi ja kolmessa pelissä vain menetettiin pisteitä, kyllä siinä nuo jätkät on paljon tehneet asioita hyvin. Sitoutuneesti koko yhteisön eteen. Hieno homma.

Perinteen mukaisesti valmentaja pääsi suihkuttelemaan menneen kauden stressejä ulos kropasta heti pelin jälkeen, mutta kaikkea ei ensimmäisellä kerralla ulos saatu.

- Ei missään nimessä, kyllä tänään vielä suihkutellaan ja saunotaan.

Kapteeni Otto Schultzin puheenvuoro kauden päätyttyä

Schultz jakoi vuolaat kiitokset joukkueelle.

- Ei kyllä montaa kertaa olla pystytty tuollaisiin suorituksiin mitä ollaan tällä kaudella tehdä. Kyllä on pakko sanoa että kyllä hattua pitää nostaa näille jätkille, kuinka paljon ollaan duunia tehty. Hieno nähdä. Toivottavasti saadaan pidettyä sama boogie päällä ensi kaudella ja eiköhän siitä hyvä tule.

Kapteeni ei suostunut tuoreeltaan paljastamaan joukkueen suunnitelmista määräänsä enempää.

- En tiedä, varmaan täytyy Kaija Savuselle soittaa. Ei kai, lähdetään nyt ensin, että kolme pistettä ja iloinen mieli, sitten katsotaan mihin se riittää tänä iltana.

Tilastot
PIF 2

2 - 3

(0-2)
5'MaaliJalkanen Mikko
62'MaaliWesterlund Aaron
65'MaaliAhde Elias
88'MaaliElomaa Eemeli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista