29
TOU
14.15
Edustus N, Naisten Kakkonen

Ilves/2 - P-Iirot   3 - 0

Tampere, Vuores TN

Ilves/2 vahvempi Tampereella

Ilves/2 piti naiset poissa maalipaikoilta. Pisteet jäivät Tampereelle.

Naisten vastuuvalmentaja Jukka Nissi korosti ottelun ennakossa avausmaalin merkitystä, joka tänäänkin osoitti mahtinsa. Ilves/2 sai 7' kohdalla kulmapotkun, jonka Jenna Wettervik ampui suoraan maaliin. Maalin eteen Ilves asetti kovan ruuhkan, jonka takaa Saara Räsänen ei päässyt palloon. Enempää maaleja ei nähty mutta kolme tilastomerkintää pöytäkirjaan merkittiin. Pallo-Iiroilta Hilma Mustalampi sai varoituksen, jonka lisäksi Nissi otti keltaisen kortin arvosteltuaan tuomarin toimintaan hieman liian rajuin sanankääntein, jonka lisäksi Inka Mäkilä jouduttiin vaihtamaan loukkaantumisen myötä Kaisa Rauvaan.

Myös toinen puoliaika alkoi murheellisesti, kun kolme minuuttia puoliajan alettua Ilves siirtyi 2-0 johtoon Helmi Mujusen viimeistellessä keskityspallosta. Pallo-Iirot vaihtoi tämän jälkeen Elli Ruohosen tilalle Emmi Reinikan. Lisäksi ajassa 68' kentälle tulivat tuplavaihdolla Venla Wallenius, sekä Madelei Ylen, joille tilaa tekivät Fanni Lähdesmäki ja Sanni Kuusisto. Loppulukemat taululle pamautti Saana Törmänen, jonka laukaus parista kympistä putosi juuri putken alle. Näin ollen pisteet jäivät Tampereelle 3-0 lukemin.


Vastuuvalmentaja Jukka Nissin mukaan pelinkuva oli hyvin samanlainen, kuin aiemminkin tällä kaudella

- Kyllä me käytiin ennen peliä läpi, että otetaan alku tarkasti, mutta ei siinä tänään onnistuttu. Oli meilläkin maalipaikkoja, mutta ei oikein mitään luksuspaikkoja kumminkaan. Aika samankaltainen peli, kuin mitä aiemminkin ollaan pelattu. Tasaisia vääntöjä.

- Emmi Reinikka pelasi erinomaisesti tänään hieman vieraammalla pelipaikalla laitapuolustajana. Myös Kaisa Rauva tuli hyvin sisään niin sanotusti kylmiltään Inkan ikävän loukkaantumisen jälkeen.