26
TOU
16.00
Edustus M, Kakkonen

FC Inter 2 - P-Iirot   4 - 0

Turku, Veritas Stadion TN

Inter tyly isäntä Turussa

Miesten reissu Turkuun ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Kotijoukkue oli kollektiivisesti parempi lähes koko ottelun ajan.

Veritas stadionilla oli hienon urheilujuhlan tuntua, kun sarjataulukosta ensimmäiseltä sijalta löytyvä Interin reservijoukkue ja kakkosena majaileva Pallo-Iirot iskivät yhteen auringon syleillessä stadionia. Ottelun alkutahdit osoittivat heti, millainen peli oli luvassa. Inter paineisti alusta alkaen hyvin Iirojen puolustuslinjaa, aiheuttaen kiirettä ja hätäisiä ratkaisuja kerta toisensa jälkeen. 6' Interin kova paine oli jo lähellä tuottaa tulosta, kun kotijoukkue vaati rankkaria keskikenttäpelaajan ryöstettyä pallon ja jouduttua pysäytetyksi aivan rankkarialueen sisäpuolella. Tuomari seurasi tapahtumaa kuitenkin läheltä ja näytti välittömästi, ettei tilanteessa ollut tapahtunut rikettä. Interin kova paineistus jatkui, ja pari minuuttia myöhemmin Sakari Korri sai venyä parhaimpaansa. Inter lähti nopeaan vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi pallo ajautui raumalaisten maalin eteen pelaajakasan keskelle. Kasasta peliväline irtosi suoraan Interin pelaajan jalkaan, mutta Korri pääsi irtaantumaan maaliltaan ja peitti laukauksen.

Vaikka ottelu ei missään vaiheessa säätä lukuun ottamatta kuumentunut, keltaiset kortit viuhuivat ottelun aikana tasapuolisesti molemmille joukkueille. Vajaan puolen tunnin kohdalla nähtiin näitä kolmessa minuutissa pieni rypäs, kun ensin ajassa 26' Interin Tuukka Pahkala kaatoi Topias Silvennoisen, seuraavasta hyökkäyksestä Matias Babb veti jalat alta vastustajalta boksin sivussa, ja seuranneesta vaparista 29' kohdalla Joel Vainionpää pysäytti Iirojen vastahyökkäyksen keltaisen arvoisesti. Pallo-Iirojen ensimmäinen todellinen maalipaikka siunaantui Elias Ahteelle 33' kohdalla, kun Korrin pitkä avaus tuli linjan taakse pystyyn nousseen Mikko Jalkasen juoksulinjalle. Jalkanen nappasi pallon mukaan rinnalla, mutta Interin puolustuksen häirinnästä johtuen pallo karkasi vieressä juosseelle Ahteelle, jonka laukauksen Interin maalivahti Aati Marttinen torjui. Linjatuomari nosti tilanteen jälkeen myös lipun pystyyn, ja tilanteesta jatkettiin paitsiovaparilla. Maalinteossa ei Interin vahvasta paineesta huolimatta kumpikaan joukkue onnistunut, jolloin tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Puoliajalla Oliver Repo vaihtui Otto Ohvoon. Puoliaika alkoi pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinen. Inter painoi vahvasti päälle ja Iirot puolusti kurinalaisesti. Alex Johansson ehti ottaa vielä yhden keltaisen kortin 60' pelin jälkeen, jota seurasi ottelun avausmaali minuutti myöhemmin. Inter pääsi nostamaan pallon kanssa laidasta, josta syöttö maalille läpäisi koko raumalaisten puolustuksen ja päätyi Gezim Vocan jalkaan. Armoitettu maalintekijä ei muutamasta metristä erehtynyt, vaan painoi pallon etukulmasta maalin kattoon. Vain pari minuuttia myöhemmin oli raumalaisten vuoro pistää palloa verkkoon. Ahde vapautti syötöllään linjan taakse hiipineen Jalkasen, mutta tämänkin tilanteen avustava liputti paitsioksi samalla, kun laituri potkaisi pallon maaliin. Heti seuraavasta hyökkäyksestä oli jälleen Interin vuoro kokeilla maalintekoa, kun turkulaiset pääsivät ajamaan boksiin, ja tiputus alas tuotti aivan vapaan maalipaikan. Korri oli tässä jälleen mies paikallaan, tullen laukausta vastaan ja ottaen tyylikkään jalkatorjunnan.

Lisää varoituksia nousi ajassa 66, kun tuomari jakoi Salomonin tuomiolla sekä Anton Aaltoselle ajan peluusta ja tilanteesta Aaltosen pois siirtäneelle Jami Halmiselle keltiaset kortit mieheen. Minuutti myöhemmin vierasjoukkueen maalissa kolisi taas. Hetki sitten kentälle vaihdettu Valter Engberg riisti pallon keskiympyrän tuntumassa ja syötti pallon Vocalle, joka jakoi takaisin Engbergille juoksuun. hyökkääjä ohitti nopeasti puolustuslinjan ja sijoitti pallon kylmänviileästi etukulmaan. Maalin jälkeen Iirot otti kentälle Timi Halmisen ja Jussi Helinin, joille tilaa antoivat Veeti Pohtio ja Topias Silvennoinen.

76' jälkeen pallo oli jälleen Iirojen maalissa. Oliver Kangaslahti oli aivan omilla korkeuksillaan kulmapotkussa ja pääsi puskemaan Korrin estelyistä huolimatta pallon vierailijoiden maaliin. Lisää jobinpostia raumalaisille tuli Jami Halmisen loukkaantuessa, eikä toppari pystynyt jatkamaan peliä. Halmisen tilalle kentälle tuli Markus Babb, jolle minuutit olivat ensimmäiset pelikentillä tällä kaudella. Loppulukemat 4-0 viimeisteli lohkon maalipörssin ykkösnimi Voca, joka iski palloon kiinni kesken Johanssonin ja Korrin syöttelyn, viimeistellen pienestä kulmasta pallon maaliin. Ottelusta ei raumalaisittain paljoa mukaan otettavaa irronnut, sillä periaatteessa kunnon maalipaikkoja ei Pallo-Iiroilta ottelussa nähty ainuttakaan.


Vastuuvalmentaja Joel Grasso oli vaitonainen ottelun tauottua

- Oltiin koko peli aikalailla jäljessä. Pystyttiin roikkumaan mukana "Sakken" [Korri] muutamilla hyvillä torjunnoilla ja ihan hyvällä boksipuolustamisella, mutta kyllä vastustaja oli tänään parempi, se on myönnettävä. Ei me ihan hirveästi mitään pystytty luomaan. Ihan joitain yksittäisiä maalipaikkoja koko ottelussa.

Joukkue reagoi tappioasemaan, mutta muutos ei tuonut toivottua tulosta.

- Sitten se vähän repesi sen jälkeen, kun vaihdettiin 1-0 tilanteessa formaattia, millä pelataan. Ei se tuonut sitä kaivattua muutosta. Vastustaja oli vain tekemisessään edellä tänään.

Pallo-Iirot ei koskaan päässyt Interin tahtiin mukaan.

- Koko joukkueella oli vaikeuksia päästä tietyissä määrin omalle tasolleen. Oltiin paljon ottavana osapuolena. Paljon parannettavaa, mutta täytyy antaa tunnustusta, oli tämä selkeästi paras jengi, mitä vastaan ollaan tällä hetkellä pelattu tässä sarjassa, ja ansaitusti johtaa tätä sarjaa.


Tilastot
FC Inter 2

4 - 0

(0-0)
61'MaaliVoca Gezim
67'MaaliEnberg Valter
76'MaaliKangaslahti Oliver
85'MaaliVoca Gezim

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista