Henri Saarinen tilkitsee Iirojen maalia myös kaudella 2023
Julkaistu: 07.12.2022 17.45

Henri Saarinen tilkitsee Iirojen maalia myös kaudella 2023

Henri Saarinen jatkaa Pallo-Iirojen maalinsuulla. Vuoden sopimuksen johdosta Saarisella alkaa kuudes kausi edustuksessa.

Enää ei maalivahti tarvitse erityistä syytä jäädä Raumalle.

- Tosiaan yli viisi vuotta olen pelannut jo ja olen jo veteraaniosastoa joukkueessa, jos näin voi näin vähäisestä silti vielä sanoa. Vaikka onhan se tietysti totta. Ei mulla ehkä nyt enää tässä näin monen vuoden jälkeen ollut mitään erityisiä syitä. Ne on sitten ollut tuolla Iirot-uran alkupäässä, milloin on nähnyt ne erot aikaisempiin seuroihin ja mitä kaikkea on tehty paremmin. Silloin olen sitten päättänyt jäädä.

- Lähinnä se on tuo, että me ollaan saatu viime vuosina se edustusjoukkueen suunta käännettyä oikeaan ja meillä on hyvä runko pelaajia kasassa. Mukavia tyyppejä joukkueessa, siinä on mukava treenata ja pelata ja tietysti kun on hyvä porukka, niin tuntuu aina paremmalta voittaa niitä pelejä. Siitä on sitten mukava jatkaa ja tähdätä taas sarjatasoa ylempänä parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Talvet Saarinen pelaa myös futsalia Alastaron Urheilijoissa, jossa pelivuosia on myös useampia.

- Siellä on tullut muistaakseni varmaan aika samaa luokkaa pelattua kuin Iiroissa pelattua. Siellä on noustu kovaa vauhtia Suomen huipulle. Tavallaan voisi sanoa, että nykyjalkapallomaalivahdin tekniikka ja muu tukee aika hyvinkin. En tiedä onko futsalista otettu vaikutteita vai mistä, mutta esimerkiksi miten nykyajan maalivahdit torjuu ja millainen tekniikka se on, niin se vastaa tosi paljon sitä mitä futsalissa tehdään.

- Kyllä mä olen aina kokenut, että siitä on paljon hyötyä. Toistomäärät on futsalissa myös peleissä tosi korkeita, siellä saa paljon tilanteita ja joutuu lukemaan peliä aika nopeasti. Kyllä mä olen tykännyt siitä ja se on myös tukenut jalkapalloa ja toisinpäin. Kyllä mä ymmärrän, että sitä pidetään ihan Suomen ja varmasti maailmanlaatuisesti vahvana apuna jalkapalloon.

Maalivahdin näkökulmasta tasoerot Kolmosen ja Kakkosen välillä ovat merkittävät.

- Aika tuoreet muistot on Kakkosesta, kun on vasta muutama vuosi aikaa, kun siellä Iirojen kanssa pelattiin. On todella eritasoinen sarja. Varmasti sarjatasomuutosten myötä tulee tuleva kausi olemaan varmasti todella kova, varsinkin tuo meidän lohko. On varmasti Suomen Kakkosen lohkoista se kovin. Tasoeroja on varmasti.

- Meidänkin Kolmosen lohkossa, vaikka sekin oli kovimpia mitä Suomessa on, niin aika harva joukkue sieltä viime kauden vastustajista olisi sellainen, että siellä pystyisi pelaamaan. Meilläkin tulee varmasti olemaan todella tiukka kausi. Siellä on hyvin organisoituja joukkueita, isoja organisaatioita ja niiden akatemioita, jotka osaa pelata hyvää futista. Ne varmasti rankaisee omista virheistä paljon kovemmalla prosentilla. Se kollektiivi on niissä joukkueissa paljon parempi kuin Kolmosessa.

- Kolmosessa on monta sellaista jengiä joita on vaikea voittaa, mutta ne on sitten enemmän semmoisia, että on fyysistä ja matalaa puolustamista. Tuolla Kakkosessa on hyvin puolustavia joukkueita, mutta samalla tosi taitavia pallon kanssa. Siellä on todella kovia jengejä kaikki, eikä mitään helppoja pisteitä tule ensi kaudellakaan olemaan. Meidän pitää olla hyvin valmiita siihen ja tuo miten me viime kaudella suoritettiin, täytyy siitäkin vielä parantaa. Kyllä siellä tulee olemaan ihan eri meininki ja se nähtiin viime kerrallakin kun me siellä oltiin.

Kauteen Saarinen lähtee joka tapauksessa luottavaisin mielin.

- Luotan siihen, että kyllä me tästä joukkueesta saadaan irti ja ollaan ehdottomasti oikealla sarjatasolla nyt. Kyllä me näytettiin, että me ollaan Kolmoseen ihan väärä seura. Kyllä meidän täytyy tuosta Kakkosen paikasta pitää kiinni ja sen täytyy olla meidän lyhyen tähtäimen tavoite pitää se sarjapaikka siellä.


Vastuuvalmentaja Joel Grasson kommentit Henri Saarisesta

- Hemppa on ollut jo useamman vuoden luotettava maalivahti edustusjoukkueessamme. Hän on pidetty persoona joukkueessa. Hän on luonnollisesti myös hyvä torjuja, jonka ajoittaisiin huipputorjuntoihin on mukava luottaa.


Miesten edustuksen sopimustilanteen pääset näkemään täältä.