19
HEL
14.45
Edustus M, Harjoitusottelut

TamU - P-Iirot   0 - 1

Tampere

Tampereelta takaisin nollapelin kera

Miesten voittokulku jatkui Tampereella. Tiukan pelin päätteeksi ainoa maalin tehnyt oli vierasjoukkueen Mikko Jalkanen, joka upotti pallon rangaistuslaukauksesta maaliin. Keltapaidoissa nähtiin myös uusi testipelaaja, kun Iirojen peliasun puki päälleen FC Inter 2:ssa viime kaudella pelannut Elias Vesala. Jalkanen pääsi ensin yrittämään kertaalleen, mutta TamU:n maalivahti veti tästä pidemmän korren. Pallo kuitenkin palautui Jalkasen haltuun, jonka jälkeen laituri kaadettiin uudestaan, eikä ottelun erotuomarilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin viheltää Iiroille uusi rankkari. Tästä ei Jalkanen enää erehtynyt, vaan siirsi vieraat puoliajalle johdossa. Toinen puoliaika kamppailtiin tasaisissa merkeissä, keltaisten korttien viuhuessa puoleen jos toiseen. Lisäosumia ei kumpikaan joukkue saanut, joten loppulukemat säilyivät 0-1.

Vastuuvalmentaja Joel Grasso oli näkemäänsä melko tyytyväinen.

- Vastustaja oli hyvä joukkue. Aloitettiin tosi virkeästi, pystyttiin ottamaan pelikontrolli ensimmäiseksi 25 minuutiksi mun mielestä ihan hyvin. Sitten se tasoittui siitä. Loppu oli tietenkin hiukan selviytymistä, vaikka oltaisiin voitu naulata itsekin jostain niistä meidän paikoista pelitilannemaaleina.

- Moni pelaaja oli tänään limiiteillään, mikä on hyvä asia. Pystyttiin pitämään kuitenkin melkein koko ottelu pidettyä vastustaja pahimmilta maalipaikoilta pois, toki sieltä muutama paikka tuli, mutta ei mitään hirveän vaarallista. Sitten oli itselläkin muutama ihan laadukas paikka

- Ei ollut selkeitä epäonnistujia eikä mitään superonnistujia, kaikki pelasi tasaisen hyvän matsin. Me käydään sitten ensi viikon huilailun jälkeen enemmän läpi tätä ottelua, mutta nyt heti pelin jälkeen tuollaisia fiiliksiä.

Tilastot
TamU

0 - 1

(0-1)
44'MaaliJalkanen Mikko

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista