6
TOU
18.30
Edustus M, Miesten Suomen Cup

ÅIFK - P-Iirot   4 - 6

Turku, Yläkenttä TN

Miehet 32 parhaan joukkoon Suomen Cupissa

Miehet jatkavat Suomen Cupissa. Turussa nähtiin tapahtumarikas ottelu.

Miehet tekivät tarvittavan Suomen Cupin 4. kierroksella voitettuaan ÅIFK:n Turussa. Ottelu sai jälleen lentävän lähdön, kun Oliver Repo pääsi avaamaan maalihanat jo 8'. Topias SIlvennoinen petasi paikan Revolle, joka sijoitti pallon varmasti takakulmaan. Myös ottelun toinen osuma tuli raumalaisten jalasta, kun Urho Rouna tuplasi Iirojen johdon 23' pelin jälkeen jälleen Silvennoisen tehtyä esityön keskityksen muodossa. 44' kohdalla onnistui myös kotijoukkue iskemään avausosumansa. Mikke Louhela asettui pallon taakse boksin kaarelta annettavaan vapaapotkuun, ja painoikin pallon kauniilla vaparilla suoraan maalin perukoille ohi ensimmäistä kilpailullista peliään edustusjoukkueen maalilla pelanneen Eetu Männistön. Tämäkään ei kuitenkaan jäänyt avausjakson viimeiseksi osumaksi, vaan myös Pallo-Iirot pääsi iskemään yhden osuman suoraan vapaapotkusta. Alex Johansson täräytti pallon maaliin ensimmäisen puoliskon kolmannella lisäminuutilla, jonka jälkeen tauolle siirryttiin vierasjoukkueen 1-3 johdossa.

Tauolla kotijoukkue suoritti kolme vaihtoa, mutta se ei Pallo-Iirojen menoa hidastanut. Repo onnistui myös toisen puoliskon alkuun maalinteossa, saatuaan pistää Rounan laukauksen kakkospallon pussiin parhaalta maalintekosektorilta. Vajaan tunnin kohdalla turkulaiset suorittivat jo neljännen vaihtonsa, jota seurasi jälleen Oliver Revon maalaus, jonka myötä Repo iski hatullisen maaleja täyteen. 1-5 tilanteessa myös Pallo-Iirot suoritti ensimmäiset vaihtonsa, kun Anton Vyyryläinen ja Idris Moussa tekivät tilaa James Whitingille ja Elias El Khattabille.

Raumalaisten vaihtojen jälkeen otti kotijoukkue hieman otetta ottelusta. Hyvä tekeminen palkittiin nopeasti, sillä 69' kohalla Eero Lehtinen murtautui raumalaisten boksiin ja iski turkulaisille tärkeän kavennusosuman. Roope Hammarin peli tuli täyteen 79' jälkeen, kun Eepi Lymy pääsi ensikertaa kentälle edustusjoukkueen mukana. ÅIFK hätyytteli tosissaan Iirojen johtoasemaa pelin viimeisellä kympillä, kun peräkkäiset keskityspallot ajoissa 86' ja 88' Yeesser Barbata ja Hans-Emil Honkasalo molemmat onnistuivat maalinteossa, leikaten Pallo-Iirojen johdon vain yhteen osumaan.

Pallo-Iirojen kannalta vapauttavan osuman pääsi tekemään hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Lymy, joka onnistui tekemään edustusjoukkue-uransa ensimmäisen maalin ajassa 90+2'. Ottelun loppuun saatiin vielä aikaan kunnon kalabaliikki, kun Rouna kosti kamppailupallon jälkeistä tilannetta, jonka johdosta Honkasalo kävi Pallo-Iirojen laiturin kurkkuun kiinni. Tuomari löysi tilanteesta syylliseksi kuitenkin Johanssonin, joka sai tämän seurauksena katsella punaista korttia yhdessä Honkasalon kanssa. Tätä kirjoittaessa komeilee Johanssonin nimi edelleen tulospalvelussa punaisen kortin saajana, mutta nähtäväksi jää, muuttuuko se vielä kabinetissa. Tilannetta seurasi vihellys pelin päättymisen merkiksi, ja näin ollen Iirot onnistui leimaamaan paikkansa Suomen Cupin 5. kierroksella ja 32 parhaan joukkueen joukossa.


Raportissa vastuuvalmentaja Joel Grasso

- 1-5 tilanteeseen asti peli oli täysin hanskassa ja pystyttiin kontrolloimaan pelitapahtumia. Sitten pitää ottaa itsekin syytä, että siinä 60' kohdalla tapahtui aika iso tasonlasku meidän omassa pelaamisessa. Vastustaja pääsi kääntämään peliä kokeneilla pelaajilla, ketkä tulivat sisään. Esimerkiksi Honkasalo ja [Jami] Siirtola, tuommoisia jätkiä, jotka ovat kuitenkin rutinoituneita pelimiehiä. Siinä tuli muutama virhearvio, mistä he pääsi jo maalin päähän, ja oli aika lähellä ettei tasoittanutkin. Otan siitä itse vastuun, että pelin loppu oli heikko meiltä.

- Tärkeää kuitenkin on se, että kuten olen sanonut ennenkin, tämä on tulosurheilua. Tulos merkitsee kaiken ja nyt mentiin seuraavalle kierrokselle. Kuitenkin nyt oli vastassa varmaan Kolmosen paras joukkue.