22
SYY
14.00
Edustus M, Kakkonen

Tampere United - P-Iirot   2 - 0

Tampere, Pyynikin urheilukenttä TN

Miehet matkaavat viimeiseen otteluun

Miehet lähtevät kauden viimeiselle vierasreissulle. Pisteillä ei ole käytännön merkitystä kummallekaan joukkueelle.

Pallo-Iirojen kauden viimeinen ottelu pelataan Tampereella TamU:n vieraana. Alkusarjan toisessa kohtaamisessa Tampereella vierasjoukkue oli alakynnessä Unitedin hallitessa 1-0 lukemiin päättynyttä ottelua vahvoin ottein. Ottelun ainukainen näki päivänvalon hieman ennen taukoa, kun tamperelaisten kapteeni Anton Bright sai nautiskella maalin eteen pudonneesta keskityspallosta. Vahva pääpelaaja ei tällaista paikkaa hukannut, vaan iski tamperelaiset johtoon. Lähellä oli vielä raumalaisten tasoitus, kun viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ylös nostettu Christopher Abdou pääsi puskemaan kohti tamperelaisten maalia. Joonas Immonen esitteli omia torjuntataitojaan, estäen hienolla reaktiotorjunnalla raumalaismaalin syntymisen. OKoko alkusarjan toisen kierroksen ottelun raportin pääset lukemaan TÄSTÄ.

Tampere United onnistui lopulta ottamaan paikkansa kolmen parhaan joukosta, mutta nousukarsintapaikan kohtaloa tamperelaiset joutuvat odottamaan vielä sunnuntain kierroksen päättymiseen asti. Pallo-Iiroja vastaan pelattavalla pelillä ei ole enää merkitystä TamU:n mahdollisuuksiin, mutta A ja C lohkojen tilanteita seurataan varmasti tarkalla silmällä myös ottelun aikana. Ylemmän loppusarjan United avasi tappiolla VJS:lle ja tasapelillä FC Inter 2:ta vastaan, mutta onnistui sen jälkeen voittamaan sekä HJS:n että TPV:n. Joukkueen parhaan maalintekijän Toni Toijalan poistuttua TPV:n riveihin lainalle, hankki United hänen tilalleen Baba Harunan SalPa:sta. Haruna onkin osoittautunut varsin mallikkaaksi vahvistukseksi, tehtyään kahdeksassa ottelussa seitsemän maalia.

Pallo-Iirojen kausi päättyy varmuudella huomenna sunnuntaina. Hyviltä iskuasetelmilta ylempään loppusarjaan lähtenyt raumalaisryhmä ei saanut koneitaan käyntiin loppusarjassa, kun viisi pelattua ottelua ei kerryttänyt pistesaldoa kuin yhdellä pisteellä. Maaleja Pallo-Iirot on onnistunut iskemään viisi, kun omissa on soinut kaikkiaan kymmenen kertaa. Kauden viimeisestä ottelusta lähdetäänkin hakemaan nyt ehjää suoritusta ja hyvää esitystä. Oman mausteensa tuo ottelun pelipaikka, sillä peli pelataan Pyynikillä, Tammelan stadionin ollessa varattuna Suomen Cupille. Joukkueiden viimeinen kohtaaminen Pyynikiltä on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2019, jolloin Pallo-Iirot oli parempi lukemin 0-2.


Ennakossa keskikenttäpelaaja Aaro Salonen


Kauden viimeiseen otteluun lähdetään yhtä lailla voitto mielessä, kuin muihinkin otteluihin.

- Samanlaisilla [ajatuksilla] kuin kaikkiin muihinkin. Lähdetään hakemaan sitä voittoa, vaikka ei nyt pelattavaa olekaan. Toivotaan hyvää peliä.

Vaikka United odottaakin vielä vahvistusta sille, pääseekö joukkue nousukarsintoihin, ei Salonen usko sen näkyvän hermostuneisuutena kentällä, vaan odotettavissa on kahden vapautuneen joukkueen mittelö.

- No en mä tiedä. Mä veikkaan, että ihan hyvä peli saadaan, vaikka onkin tuollaiset asetelmat pelille. Toivottavasti tulee hyvä peli.

Keskikenttäpelaajalle jäi hieman hampaankoloon edellisessä pelissä tuhrattu maalipaikka. Viimeiseen peliin laitetaankin tilaukseen yksi maali.

- No ehkä yhden voisi tehdä, kun ei viime pelissä oikein maistunut.

Tampere United - Pallo-Iirot Pyynikin Urheilukentällä Tampereella 22.9. klo 14

Tilastot
Tampere United

2 - 0

(0-0)
90'MaaliRantala Joonas
92'MaaliPaukkeri Toni

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista