2
SYY
13.15
P20, P20 Ykkönen

FC Inter - P-Iirot   1 - 3

Turku, Turku Energia Areena TN

Vahva esitys toi vierasvoiton Interistä Kupittaalla

Pallo-Iirojen A-pojat vierailivat lauantaina Turun Kupittaalla FC Interin vieraana A20 ykkösessä. Tärkeimpänä teemana oli taistelutahdon löytäminen ja sitä kautta voitosta pelaaminen.

Taisteluhenki oli timanttia minuutista yksi asti ja valmennus sai joukkueen syttymään todella hyvin pelin alusta lähtien. Vieraskentästä ja sateesta välittämättä sinikeltaiset lähtivät hallitsemaan palloa. Ottelun ensimmäisellä jaksolla ei vielä maaleja nähty, mutta peli kulki hienokseltaan vieraiden hallinnassa koko ajan. Puolustussuuntaan ei ollut hätää. Ainoastaan Interin erikoistilanteet olivat uhkana. Puolustuslinja Joel Jäspilä (Sami Jäspilä Oy) - Manu Kontto (Raumaster)- Juho Tähtinen- Tuomas Anttila hoiti tehtävänsä vuorenvarmasti ja mahtavalla asenteella. Iirot pelasi omalla A-juniorien treenirungolla. sillä ulkopuolelta mukana olivat vain vahvasti oikeana laitapakkina pelannut B-juniori Tuomas Anttila sekä käytännössä ryhmään jo pitkään kuulunut edarin sopimuspelaaja Rasmus Ahonen. Pieniä vaikeuksia turkulaiset saivat aikaiseksi keskialueella, kun Inter iski prässin raumalaisten KK-kolmikkoon Arno van Laethem (Poroholman Lomakeskus) - Rasmus Ahonen - Aatu Hämäläinen (Jätehuolto Helistölä) mutta pienen roolitushakemisen jälkeen tilat ja roolit löytyivät ja Pallo-Iirot alkoi määrittämään ottelun kulkua keskustan kautta. Hämäläisen juonikkuus ja taito ihastuttaa katsojia pelistä toiseen.

Heti toisen jakson alussa alkoi tapahtua. Inter joutui rikkomaan Iirojen viedessä peliä. Ja kun ottelua oli käyty 56 minuuttia, sinikeltaisten maalitykki Jaakko Vuolukka vei vieraat 0–1 johtoon, ohjaten päällään Arno van Laethemin vapaapotkun verkon perukoille. Vuolukka on nyt tehnyt 7 ottelussa vain 330 peliminuutissa jo 8 maalia. Iirot muutti hieman ryhmitystään, kun Topi Rantanen (Teletoimi) tuli kentälle 58minuutilla. Jälleen van Laethemin vapaapotkun irtopallosta 71. minuutilla Rasmus Ahonen kaunisteli numerot 0-2:een. Tämän maalin jälkeen kotijoukkue sai uskoa ja otetta peliin ja 78. minuutilla Eetu Kalliola kavensi tilanteeksi 1–2. Interin näennäinen hallinta jatkui tämän jälkeenkin. Raumalaiset pystyivät pitämään vastustajan pois maalintekosektoreilta ja pakotti kotijoukkueen heittämään palloa boxiin kauempaa, ja nämä tilanteet uhrautuvasti pelannut iiropuolustus maalivahti Veeti Vainion (Sata-Kaiverrus) johdolla hoiti vuorenvarmasti turvallisemmille vesille. Kun ottelua oli enää minuutti jäljellä Aatu Hämäläinen jallitti jälleen kerran pari sinimustaa pelaajaa ja syötti pallon Ahoselle. Ahosen tökkäys vapautti kolmantena pelaajana maalille sännänneen Oki Toivolan (Erikoishammaslääkäri Mika Toivola), joka ohjasi takuuvarmasti vasemmalla jalallaan pallon verkkoon takatolpalta ja loppunumeroiksi 1–3 raumalaisille. Loppu oli kosmetiikkaa ja Iirot pelasi fiksusti jäljellä olevat minuutit pois.

”Tänne ei lähdetty hakemaan mitään muuta kuin kolmea pistettä. Sillä tuleeko se kauniilla jalkapalloromantiikalla vai varmalla riskittömällä taistelupelillä, ei ollut mitään merkitystä. Itse peli oli kuitenkin ihan näyttävää loppujen lopuksi.”, kommentoi päävalmentaja Iiro Koivula, ja jatkaa” annoin peliin kaksi isoa asiaa. Taistelu- ja voitontahto, joka pitää näkyä pelaajien silmistä, kun kentälle mennään, ja toisena ohjeena se, että oman maalin lähellä, ei kauneuspisteitä jaeta, vaan pallo toimitetaan tarvittaessa niin kauas ja lujaa kuin mahdollista. Lopputuloksena en voi nostaa yhtään pelaajaa muitten yläpuolelle. Voin vain todeta, että pelattiin loppuun asti aivan kuten sovittiin ja lisäksi vielä uhrautuvasti. Olen tänään hemmetin ylpeä jokaisesta pelaajasta, joka kentällä kävi. Erityisen hienoa tässä oli se, että tämä voitto tapeltiin oman harjoitusryhmän pelaajilla.

Tilastot
FC Inter

1 - 3

(0-0)
56'MaaliVuolukka Jaakko
71'MaaliAhonen Rasmus
78'MaaliKalliola Eetu
89'MaaliToivola Oki

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista