U17-pelaajille sopimuksia Edustusjoukkueeseen
Julkaistu: 12.05.2022 20.13

U17-pelaajille sopimuksia Edustusjoukkueeseen

Oliver Repo, Rasmus Ahonen ja Matias Babb ovat solmineet sopimukset Iirojen Edustusjoukkueen kanssa. Sopimukset pitävät nuoret miehet Raumalla kuluvan kauden lisäksi myös ensi kauden ajan.

Päävalmentaja Kimmo Hörkkö pohjusti pelaajien merkitystä joukkueelle.

- Repo teki debyyttinsä jo viime kaudella. On taitava pelaaja, joka pystyy prässin alla hyvin suojaamaan palloa ja huolehtimaan pallonhallinnan säilyttämisestä joukkueella, mutta myös tilaisuuden tullen ohittamaan vastustajan 1v1-tilanteissa. Sarjakauden alkua häirinneet pienet loukkaantumiset, mutta tullee varmasti kerryttämään peliminuutteja kun pääsee taas kuntoon.

- Osittain joukkueen terveystilanteenkin, mutta myös omasta ansiosta, Ahonen kerrytti pre-seasonilla isot minuutit keskikentällä ja kehittyi jatkuvasti keskikentän alemmassa roolissa. Nyt sairastelut tuonut pientä taukoa peleihin, mutta eiköhän paluu kentille koita pian. Vahva kaksinkamppailuissa, aktiivinen ja nuoresta iästä huolimatta omaa johtajaominaisuuksia.

- Matias Babb on juoksuvoimainen pelaaja, joka tekee paljon töitä ja taistelee tilanteet loppuun asti. Laituri tutuin rooli hänelle, mutta pelasi Cup-ottelussa Interiä vastaan myös laitapuolustajana ja onnistui lähtökohtiin (sai tietää asiasta vasta edeltävänä päivänä eikä kyseisen roolin harjoittelua ehditty tekemään yhtään) nähden oikein hyvin.

Pallo-Iirojen junioripäällikkö Pasi Lehtoneniloitsee nuorten esiinmarssista.

- Tietenkin hieno asia. On osoitus kehittyneestä juniorityöstä, että sieltä alkaa tulla 15-17-vuotiaita nuoria, jotka ovat sillä tasolla että taistelevat Edustuksessa pelipaikasta. Se on hienoa, että noin nuoret voivat taistella siitä paikasta, juniorivalmentajat ovat tehneet hyvää työtä ja pelaajat ovat tehneet ahkerasti hommia. Kokonaisuus on tietysti Edustusjoukkueessa tärkeä, pitää olla se sopiva sekoitus kokeneita pelaajia ja nuoria, tulevia pelaajia.

Isossa kuvassa nuorten sopimukset antavatkin Lehtoselle merkin siitä, että jotain seurassa on tehty oikein.

- Onhan se selvää, että tällaiset sopimukset antavat junioreille uskoa ja myös ymmärrystä siitä, että kun tekee ahkerasti töitä, voi jo nuorenakin lähteä taistelemaan paikasta Edustusjoukkueeseen. Varmasti esimerkiksi Sulo Ketolan esiin nouseminen on asia, jonka kautta moni junioripelaaja voi ajatella, että voisi itse olla tuolla joskus.

Näiden sopimusten myötä myös Edustuksen kauden 2023 joukkueen rakentaminen on aloitettu toden teolla.

- Meillä on hyvä startti ensi kauden joukkueen rakentamiseen ja ollaan hyvissä ajoin liikkeellä.