2
TOU
19.45
Edustus, Miesten Suomen Cup

FC Inter 2 - P-Iirot   3 - 2

Turku Energia Areena TN

Miesten Suomen Cup päätökseen

Edustuksen matka Suomen Cupissa tuli päätökseensä, kun FC Inter 2 oli vahvempi joukkueiden back-to-back pelien toisessa osassa. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 3-2 lukemin.

Pelin alkaessa oli nähtävissä, että Iirot jatkoivat siitä, mihin torstaina jäivät. Avaukseen noussut keskikentän kaksikko Miika Pertola ja James Whiting saivat avukseen armeijasta lomilla olleen Topias Silvennoisen, eikä Inter tahtonut saada hyvin yhteen pelannutta kolmikkoa kuriin.

Ensimmäinen paikka tuli 5' kohdalla, Kun Mikko Jalkanen vapautti laidasta Aleksi Leppäsen. Interin maalivahti oli kuitenkin tilanteen tasalla, ja peitti hyvin Leppäsen laukauksen. Ottelua ehdittiin pelata 21 minuuttia ennen kuin Pallo-Iirojen maalilla vuorostaan torjunut Miko Lainio joutui ensimmäistä kertaa toden teolla töihin. Heti tämän jälkeen Inter sai rangaistuspotkun, Lainion jyrätessä maalialueella Interin hyökkääjän, molempien kurottaeessa keskityspalloon. Inter siirtyi pilkulta varmasti johtoon, pelikellon näyttäessä 23'.

Seuraavaa maalipaikka nähtiin ottelun 31. minuutilla, kun Silvennoinen pääsi nokikkain Interin maalivahdin kanssa. Jälleen kuitenkin vastustajan veskari tuli hyvin vastaan, peittäen Silvennoisen laukauksen, Inter siirtyi johtoon epäonnisen tilanteen jälkeen, kun sivuvapari painui keltapaitojen omista päistä Lainion selän taakse. Näin tauolle mentiin samoissa lukemissa 2-0 kuin torstaina pelatussa kamppailussa.

Toisella puoliajalla pelin kontrolli lipeni hitaasti vierasjoukkueen käsistä. Iirot kuitenkin kavensi pelin 2-1, kellossa ollessa 59', Whitingin saadessa pallo jalkaan maalin edessä vaparin jälkeisessä ruuhkassa. Myös tämän jälkeen Iirot onistuivat luomaan hyviä maalipaikkoja, mutta tehokkuus puuttui.

69' Inter siirtyi 3-1 johtoon, puolustuksessa aivan yksin jääneen Inter-hyökkääjän puskiessa pallon takatolpalta vapaasti maaliin. Pelin pallollinen hallitseminen siirtyi hiukan kotijoukkueelle, Iirojen pelatessa yhä enemmän ja enemmän pitkiä palloja linjan taakse, mutta vaarallisille maalipaikoille eivät keltapaidat juuri päässeet.

Iirot loivat vielä pelin lopussa kovaa painetta Interin päätyyn, josta palkintona Elias Ahde kävi vielä tuikkaamassa pallon sisään 89' kohdalla. Tästä eivät Iirot kuitenkaan enää pystyneet torstain ottelun kaltaisiin urotekoihin, vaan raumalaisten matka Suomen Cupissa päättyi, FC Inter 2:n jatkaessa Cupin 5. kierrokselle.

Otteluraportissa äänessä avausmaalinsa tällä kaudella iskenyt James Whiting.


James Whiting näki pelissä sekä hyvää että huonoakin.

- Pelasimme ajoittain hyvää jalkapalloa. 90 minuutin otannassa meillä ei ollut tarpeeksi hallintaa pelistä. Se on harmillista, koska voitimme heidät täällä viime viikolla. Päästämämme maalit olivat melko helppoja ja voimmekin parantaa niissä. Minusta tänään oli hetkellisiä laadukkaita jaksoja, mutta molemmissa bokseissa vastustaja oli tänään parempi.

Iirojen hakiessa tasoitusta, peli meni hiukan pakottamiseksi.

- Se saattoi olla keskittymisestä. Sanoisin ehkä, että yritimme liian innokkasti päästä suoraan hyökkäämään. Maalia hakiessa, pitää painaa täysillä eteenpäin ja pitkät pallot linjan taakse on nopein tapa paikasta A paikkaan B. Se, oliko se oikea ratkaisu, riippuu pelikellosta ja meidän omasta pelistämme. Se ei ollut vain pelin lopussa, vaan läpi koko ottelun. Kuten snaoin, välillä pystytimme antamaan hyvin painetta ja paineistimme heitä alaspäin, mutta sitä ei kestänyt koko 90 minuuttia. Ehkä 5-10 minuuttia siellä täällä, mutta ei pidempiä jaksoja. Parantamisen varaa.

Tilastot
FC Inter 2

3 - 2

(2-0)
23'MaaliKokkala Jarkko
44'Maalimaali Oma
59'MaaliWhiting James
68'MaaliBajrami Sead
89'MaaliAhde Elias