6
TOU
19.00
Edustus, Miesten Kolmonen

P-Iirot - TPK  2 - 0

Äijänsuo stadion TN

Miesten edustus jatkoi voittojen tiellä

Pallo-Iirot jatkoivat voittojen tiellä, TPK:n kaatuessa Äijänsuolla lukemin 2-0. Vierasjoukkueen hyvästä taistelusta huolimatta Iirot painoi väkisin voittoon.

Ottelun ensimmäinen 10-minuuttinen näytti vahvasti pelin kuvan. TPK asettui omalle puoliskolle puolustamaan, Iirojen pyörittäessä peliä. Tuona aikana Iirot pääsivät kulmalle jo kolmesti, mutta tulosta ei näistä erikoistilanteista saatu aikaan. 8' peliajan jälkeen James Whiting sai pallon hyökkäyspuoliskolla ja syötti hienolla läpisyötöllä Aleksi Leppäsen vauhtiin. Laukaus kuitenkin kesti hieman liian kauan ja TPK:n toppari sai jalkansa väliin.

Seuraava vaarallinen paikka oli siunaantumassa samalle miehelle, Leppäsen karatessa jälleen läpi puolustuslinjasta. Ottelun erotuomari kuitenkin näki aiemmassa tilanteessa rikkeen, eikä nähnyt kotijoukkueella hyötyä, joten tilanne kuivui kasaan. Tilanteesta syntyneestä vaparista Aleksi Toivonen laukoi pallon yli maalin.

Hiukan pyörimiseksi menneen enimmäisen puoliajan loppupuolella Topias Silvennoinen pääsi vielä yrittämään vaparista boksin kaarelta. Laukaus kuitenkin päätyi ulos koko stadion-alueelta ja näin ollen tauolle mentiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

Tauolla kotijoukkue suoritti yhden vaihdon, Leppäsen tullessa pois, jonka tilalle tuli Arttu Virtanen. Kauaa ei Virtanen kerinnyt kentällä olla, kun 57' laituri kävi nakkaamassa pallon maaliin. Tästä vain kaksi minuuttia eteenpäin, sama mies oli jälleen pahantessa, kun Virtasen tarkka syöttö napsahti Elias Ahteen jalkaan, jolla oli helppo työ siirtää keltapaidat jo 2-0 johtoon.

Kotijoukkue sai myös positiivisia uutisia sairastuvan puolelta, joukkueen kapteenin Otto Schultzin tullessa kentälle 77', pelattuaan viimeksi kauden avauksessa Maskua vastaan. Enempää maaleja ei ottelussa kuitenkaan nähty, joten loppulukemat 2-0 Pallo-Iiroille.

Pallonhallinta oli selvästi kotijoukkueen puolella, josta kertoi myös annettujen kulmapotkujen määrä. Iiroilla oli 18 kulmaa, TPK:lla 1. Maalivahti Henri Saarinen pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä. Iiroilla on nyt neljä voittoa yhtä monesta pelistä.

Otteluraportissa ääneen pääsee tehokkaan paluun pelikentille tehnyt Arttu Virtanen.


Vaikka peli pysyikin pitkään tasatilanteessa, ei Virtanen ollut huolissaan joukkueen tekemisestä.

- Ihan hyvin hallittiin mun mielestä peliä. Saatiin siinä muutama hyvä paikkakin, mutta ei sitten saatu sisään niistä. Muuten ihan ok pelaamista. Tottakai oli juttuja mitä pystytään parantamaan, mutta mun mielestä kumminkin meidän hallinnassa. Ei ollut sellaista tunnetta, että vastustaja tulisi siitä niskan päälle.

Loukkaantumisen takia sivussa ollut Virtanen ei peitellyt hyvää oloaan, kun pääsi pitkästä aikaa kentälle.

- Kyllä se nyt etenkin ton loukkaantumisen jälkeen maistui tosi hyvältä. Siitä on vähän aikaa kun viimeksi olen maalin tehnyt. Tuntui tosi hyvältä.

Pelihalut olivatkin tapissa ennen ottelua.

- Kyllä oli isot halut päästä vihdoinkin pelaamaan. Taisin vähän reilun kuukauden olla sivussa, niin kyllä siinä oli semmonen palava halu heti kun tietää että on kokoonpanossa ja vihdoin pääsee pelaamaan. Kyllä se sitten purkautui tuossa kentällä. Siltä se ainakin tuntui.

Tilastot

2 - 0

TPK
(0-0)
57'MaaliVirtanen Arttu
59'MaaliAhde Elias

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista