8
LOK
16.00
Edustus, Miesten Kolmonen

PIF 2 - P-Iirot   2 - 3

Aktia LKV Arena TN

Miehet kohti kauden huipennusta

Poissaolot:

Loukkaantuneena: Markus Babb, Walden


Tavoitteet otteluun ovat selvät. Voitolla noustaan suoraan Kakkoseen.

PIF 2:n kausi on ollut synkkä. Joukkue on onnistunut 21 ottelusta voittamaan vain kolme, eikä tasapelejäkään ole karttunut kuin neljä kappaletta. Näillä tuloksilla PIF:n reservijoukkue onkin sarjan viimeisenä ja kauden päätteeksi joukkuetta odottaakin putoaminen Neloseen. Valopilkkuina Paraislaisten joukosta mainittakoon kuusi maalia mieheen tehneet Kasper Fröjdö, Samir Achkir sekä Paulus Kopperoinen. Ottelulla ei ole merkitystä enää sarjasijoitusten kannalta kummallekkaan joukkueelle, mutta PIF:n voi uskoa haluavan heittä kapuloita Iirojen nousurattaisiin.

Pallo-Iiroilla lähtökohdat otteluun ovat kutkuttavat. Ottelussa raumalaisilla on mahdollisuus varmistaa paikkansa ensi kauden Kakkosesta, mutta ottelun lopputuloksen tärkeydestä ei ole vielä tietoa. Iiroihin verrattavan Atlantis FC:n viimeinen ottelu pelataan jo tänään perjantaina, joka määrittää tarvittavan pistemäärän Iirojen nousua varten. Yksi asia on kuitenkin varma, voitolla Pallo-Iirot nousevat suoraan. Iirojen mahdollisuuksia voittaa peli parantaa myös se, että uusiseelantilainen loppukauden vahvistus Luis Toomey on vetreytynyt hyvään pelikuntoon, iskien viime pelissä hattutempun, ja yhteensä viidessä pelissä viisi maalia. Raumalta on myös lähdössä kannattajia seuraamaan ottelua, joten hyvää pöhinää odotetaan näkevän niin kentällä kuin katsomossa.

Ennakossa Otto Schultz

Kapteeni Schultz tiivisti kauden lyhyesti ja ytimekkäästi.

- Nousujohteinen. Okei, tuloksellisesti ollaan varmaan sitten saatu se maksimi melkein mitä pystyy saamaan. Tietysti muutama tasuri siinä, mutta pelillisesti mun mielestä nousujohteinen. Varsinkin tämä syyskausi on ollut mun mielestä hyvää tekemistä.

Viimeisenä vastassa on PIF 2.

- Tietysti ei saa liikaa sarjataulukkoa katsoa. Varmasti tiukka ja heillekin kuitenkin viimeinen peli, niin varmasti haluavat ottaa siitä voiton, että jää parempi maku kauden jälkeen. Tiukka varmasti, varmaan ihan hyvä jalkapallomatsi. Ainakin PIF normaalisti yrittää pelata ihan jalkapalloa, se on ihan kiva.

Valmistautuminen peliin on asenteesta kiinni.

- Kyllähän me joukkueen sisällä tiedetään, että tuohon pitää valmistautua yhtä lailla kuin kaikkiin muihinkin peleihin. Totta kai ulkopuolisilta varmasti tulee sellaista painetta, että odottavat tämän olevan selkeä peli, mutta kyllä me joukkueena tiedetään mikä on tilanne ja mä uskon, että kaikki on valmiina kun pilliin vihelletään tai peli vihelletään käyntiin, niin ollaan valmiita silloin.

Kapteeni ei usko panosten vaikuttavan silti pelin kulkuun liikoja.

- Vaikea sitä on sillä tavalla sanoa, en mä nyt usko sitä. Lähdetään vaan heti painamaan täysiä duunia, niin eiköhän siitä ihan hyvä tule.

PIF 2 - Pallo-Iirot 8.10. klo. 16 Paraisilla, Aktia LKV Arena TN

Tilastot
PIF 2

2 - 3

(0-2)
5'MaaliJalkanen Mikko
62'MaaliWesterlund Aaron
65'MaaliAhde Elias
88'MaaliElomaa Eemeli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista